Ukrainan armeijan tiedottaja Oleksandr
Stupun kertoo maan joukkojen edenneen
torstaina noin puoli kilometriä
Verboven suunnalla Zaporizzjassa.
Hänen mukaansa eteneminen on edelleen
haastavaa venäläisten miinakenttien ja
vahvasti linnoitettujen
puolustusasemien vuoksi.
Aiemmin torstaina yhdysvaltalainen
ajatushautomo The Institute for the
Study of War arvioi, että Ukrainan
armeija on laajentanut
sillanpääasemaansa Dniprojoen
itärannalla Hersonin alueella.
Ukraina
ei kuitenkaan ole toistaiseksi
kommentoinut väitettä.
Edellinen sivuSeuraava sivu