Kelan maksamien työttömyystukien
saajien määrä nousi viime vuonna,
mutta samalla maksettujen etuuksien
määrä laski.
Muutokset johtuvat Kelan
mukaan hallituksen leikkauksista.
Sekä työmarkkinatuen että peruspäivä-
rahan saajamäärät kääntyivät viime
vuonna nousuun ensimmäistä kertaa
sitten ensimmäisen koronavuoden 2020.
Lähes 308 400 ihmistä sai Kelalta
työttömyystukea vuonna 2024.
Edellisenä vuonna heitä oli 294 500.
Keskimääräinen päiväkohtainen
työmarkkinatuki pieneni viime vuoden
aikana yli kolme euroa.
Edellinen sivuSeuraava sivu