Yhdysvaltain presidentti Donald Trump
harkitsee vahvasti puolustusliitto
Natosta vetäytymistä.
Hän kertoo
asiasta brittiläisen The Telegraph
-lehden haastattelussa.
Trump kertoo aina tienneensä, että
Nato on “paperitiikeri” eli vain
näennäisesti voimakas.
Myös ulko-
ministeri Marco Rubio on sanonut, että
Yhdysvallat joutuu arvioimaan suhdetta
Natoon Iranin sodan jälkeen.
Trump on arvostellut
Nato-liittolaisiaan siitä, etteivät ne
ole suostuneet liittymään Iranin
sotaan tai avustaneet Yhdysvaltoja
Hormuzinsalmen avaamisessa.
Edellinen sivuSeuraava sivu