Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo,
että sisäministeriön poliittinen johto
syrji pakolaiskiintiön kohdentamisen
valmistelussa.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu on saanut
valmiiksi selvityksensä, joka
kohdistui sisäministeriöön ja sen
poliittiseen johtoon.
Sekä sisäministeri Mari Rantanen (ps.
)
että tuolloin sijaisena toiminut Lulu
Ranne (ps.
) on kiistänyt syrjinnän.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu ryhtyi
selvittämään asiaa viime syksynä ja
katsoi, että ohjeistus oli perustus-
lain ja yhdenvertaisuuslain vastainen.
Edellinen sivuSeuraava sivu