OP-ryhmä ennakoi
asuntomarkkinakatsauksessaan, että
asuntojen hinnat lähtevät pieneen
nousuun loppuvuonna, mutta koko vuoden
osalta hintojen nousu jää nollaan.
Ensi vuodelle OP kuitenkin odottaa
käännettä.
Nousutahdin pitäisi silloin
kiihtyä kolmeen prosenttiin ja jatkua
samalla tasolla myös seuraavana
vuonna.
Tänä vuonna tunnelma
asuntomarkkinoilla on ollut odottava,
kun talouden epävarmuus on heijastunut
asuntokauppaan, OP arvioi.
Edellinen sivuSeuraava sivu