Viron puolustusvoimat antoi tiistain
vastaisena yönä ilmoituksen ilmauhasta
Itä- ja Länsi-Virumaan alueille,
kertoo Viron yleisradioyhtiö ERR.
Hetkiä myöhemmin uhasta ilmoitettiin
myös maan eteläosassa.
Kriisiviestintään tarkoitetun
kriis.
ee-sivuston mukaan Viron
puolustusvoimat oli ilmoittanut
havainneensa Viron ilmatilan
ulkopuolella ilmassa toimintaa, joka
voisi olla uhka Virolle.
ERR kertoo, että Finnairin lento
Helsingistä Tarttoon kääntyi ympäri
Poltsamaan kaupungin yllä saatuaan
ilmoituksen uhasta.
Edellinen sivuSeuraava sivu